Juho Keränen on - pianisti!

Juho Keränen (s.1984) on savolaissyntyinen monipuolinen muusikko, joka tällä hetkellä opiskelee Sibelius-Akatemiassa maisterivaihettaan Tuija Hakkilan ohjauksessa. Aikaisemmin oppia on kertynyt mm. Hamsa Al-Wadi Juriksen, Jaakko Untamalan, Eeva Mäkisen (cembalo) ja Teemu Ikosen ohjauksessa.

Juho palkittiin Kuopion V Pianokilpailussa 2008 ensimmäisellä  palkinnolla, valtakunnallisissa Leevi Madetoja VIII  Pianokilpailussa 2009 kunniapalkinnolla, Sibelius-Akatemian Helmi Vesa pianokilpailussa 2012 palkinnolla sekä lisäksi kilpailun teemasäveltäjien parhaan tulkinnan erikoispalkinnolla. Juho oli myös Jyväskylän Ilmari Hannikainen Pianokilpailun 2014 semifinalisti. Vuonna 2012 Juholle myönnettiin Martin Wegelius-säätiön taiteilija-apuraha.

Juho on esiintynyt mm. Baltic Nordic Youth-sinfoniaorkesterin-,  Kuopion Kaupunginorkesterin- sekä Oulun Kaupunginorkesterin solistina. Hän esiintyy liedpianistina, säestäjänä, kamarimuusikkona sekä musiikin eri tyylisuuntauksia ylittävänä monipuolisena ja räväkkänä muusikkona hyvinkin vaihtelevissa kokoonpanoissa. Juho Keränen soittaa konserttiohjelmissaan myös omia sävellyksiään.

Opinnot - Sibelius-Akatemia, Esittävä säveltaide 2012- Musiikin maisterin tutkinto-ohjelmassa - Sibelius-Akatemia, Esittävä säveltaide 2009-2012 - Musiikin Kandidaatin tutkinto - Kuopion Musiikki- ja Tanssiakatemia (musiikkipedagogi) 2008-2009 - Kuopion Konservatorio 2005-2008 - Muusikon tutkinto - Ylä-Savon Musiikkiopisto -2004


Posted by

Share:

velkendt firmalogoer http://1apotekonline.com/ Platte river Lægeklinik